Neljas aamu Goalla. Yllattaen paiva on alkanut tismalleen samalla tavalla kuin muinakin aamuina taalla (mika on ihan tervetullutta vaihtelua jatkuvan liikkumisen jalkeen). Aamupala rannalla ravintolassa, josta tuli muiden taalla olevien suomalaisten opastamana kantapaikkamme ensimmaisesta illasta lahtien. Banaanipuuron ja chaikupillisen jalkeen voikin sitten liikahtaa kymmenisen metria aurinkopedeille ja maata mitaan ajattelematta pari tuntia. Keskipaivan aurinkoa olemme yrittaneet valttaa -niin nytkin.
Olemme tosiaan tutustuneet erinaisten sattumusten kautta neljaan suomalaiseen (joensuulainen pariskunta ja kaksi paakaupunkiseutulaista opiskelijatyttoa), joiden matkan eteneminen taalla Intiassa on edennyt samaan tapaan kuin omammekin. Mukavaa viettaa aikaa valilla isommassakin porukassa. Muuten Goalla on viela tassa vaiheessa vuotta rauhallista. Pari viikkoa eteenpain ja meno tullee olemaan ihan toisenlainen. Tyypit vasta virittelevat ravintoloitaan ja putiikkejaan turisteja varten. Ja tuntuu, etta joka paiva rannalla on taas vahan enemman ihmisia.
Talla hetkella oleilemme Bagan rannalla Pohjois-Goalla. Tama on kai pahimpia turistirysia, kunhan pakettimatkaajien rahtaaminen tanne alkaa. Toistaiseksi siis kuitenkin leppoista ja valjaa. Yritimme aluksi asettua hieman pienemmalle rannalle Anjunaan (heti seuraava ranta pohjoiseen pain), mutta suomalaisten houkuttelemana ja huonojen enteiden takia Baga vei lopulta voiton. Huonoja enteita olivat kaatosade, ikiharmaan nakoinen taivas ja lehman pissiminen katan kintuille linja-autosta ulos astuttaessa; tervetuloa Goalle! Lisaksi sesongin aikaan varmasti mukavat rannat ovat vasta herailemassa horroksestaan. Emmeka viehattyneet ajatuksesta tyhjasta rannasta ilman palveluja. Sitten kuitenkaan.
Muttamutta. Tiistaina on jo aika lahtea takaisin kohti Delhia. Vietamme siella viela muutaman paivan ennen Suomeen palaamista. Voi olla, etta suurkaupungin kaaos yllattaa viela toiseenkin kertaan talla reissulla rannalla makaamisen jalkeen. Siihen asti yritamme keskittya olennaiseen (ei siis matkajarjestelyihin, nahtavyyksiin perehtymiseen, kivan ruokapaikan etsimiseen, kaupustelijoiden kiertamiseen tai ihmettelyyn) -rusketuksen optimoimiseen.
Elina
Saturday, September 22, 2007
Monday, September 17, 2007
Matkan varrelta
Udaipurissa Vishnu-temppelissa. Tai siis elokuvasta Ellu ja linnut.
Juvonen hankkii huonoa karmaa potkimalla lehmaa. (Oikeasti kavelen vaan hitaasti.)
Well, if no pain, maybe I should!
Turistialueen katukuvaa Udaipurissa.
Udaipurin kaupunkikuvaa. Viehattavaa!
Onnea tuovat norsut ovat joka paikassa.
Naisten lepohetki temppelissa. Nama nukkuu missa vaan!
Saari Udaipurissa. (Ei James Bond, vaan se toinen.)
Jotenkin outo ajatus - mutta tosissaan, ei ollenkaan itsestaan selvaa taalla. Jengi roskaa minka kerkeaa ja me kerataan pienetkin roskat talteen repun pohjalle jatkuvasti. (Paitsi ei muiden.)
Populaa Udaipurissa.
Turist, maybe.
Tuttu joka paikasta.
Ja hauvat nukkuu myos missa vaan. Nahtiin pari koiranpentua. "OIIII! Se on niin sopo.. Ja se niin tulee kuolemaan..."
Kansantanssija Udaipurissa.
Kaverilla on yhdeksan vesikannua paan paalla.
Astetta hienompi asumus.
Leffateatteri Jaipurissa. Kaytiin katsomassa Chak de India! -leffa. Ihastuin miespaaosaan. Ostin soundtrackin. Sitten se sama naama on alkanut nakya rumempana kaiken maailman mainoksissa. Se tais olla joku ihme uusi tuleminen sille tuo tyttojen maahockey -leffa.
Perussetti huoltoasemalla matkanvarrella. Hyvaa!
Deepakin autojumala. Se osti melkein joka paiva uudet kukat tuohon. <3>
Jaipurin Amber Fortilta.
"Photography is my hobby," sanoi Kuu-niminen oppaamme. Onneksi silla on myos paivatyo.
Jaipurin ymparistoa.
Lapsia. Ne sanoo usein, etta ota kuva, jonka jalkeen ne sanoo, etta "Picture money!" Ollaan kerran sanottu niin yhdelle poikaryhmalle, jotka halus ottaa kuvan meidan kanssa. Ei antanu, siat.
Varanasista Mumbaihin
Saavuimme toissapaivana Mumbaihin, yhteen Intian lansimaisella mittapuulla moderneimmista kaupungeista. Hyppays Varanasista tanne kavelykatujen, kuppiloiden ja valjan liikenteen (taalla ei ole edes lehmia kaduilla!) sekaan, oli iso. Ajassa se tarkoitti 27 tuntia junassa (sujui yllattavan kivuttomasti).
Varanasissa paasi tuoksuttelemaan yhta Intian ominaistuoksuista ehka tahan mennessa koluamistamme paikoista eniten -sontaa. Kapeat kadut, kuuma, lehman kakkaa kaikkialla; kuin lantalassa olisi. Kaiken lisaksi myos ihmiset paskovat taalla (etenkin heti kaupunkialueiden ulkopuolella) vahan minne sattuu. Eras ilta Varanasissa palatessamme hostellille, eras soutajista (Varanasissa voi liikkua myos veneella Ganges-jokea pitkin) tarjosi meille venekyytia porttikongista, jossa oli kyseisella hetkella kyykkykakalla! Niin.
Ganges-joki on surullista katsottavaa, etovaakin. Monen hindun harras toive on paasta pulikoimaan jokeen, joka on yhta liejua. Gangesissa nahtya: roskia, ihmisia pesemassa hampaita, kuollut lehma, kuollut sika, ihmisia pyykkaamassa, ihmisia rukoilemassa ja taas roskia. Lisaksi harvoilla onnekkailla hinduilla on mahdollisuus kuolla Varanasissa niin, etta ruumis uitetaan pyhassa joessa, minka jalkeen se poltetaan ja tuhkat -ne sirotellaan tietysti samaiseen pyhaan jokeen. Joissakin tapauksissa, kuten raskaana olevien naisten kohdalla (koska vatsassa on viaton lapsi, jonka ei tarvitse puhdistautua tulessa), ruumiit yksinkertaisesti upotetaan jokeen.
Hostellimme vieressa sijaitsi toinen kaupungin polttoghateista eli paikka, jonne ruumiita kuljetetaan poltettavaksi. Monta ruumista (kirkkaanoransseihin liinoihin kaarittyna) tuli paareilla kannettuina vastaan. Hullua, miten siina vieressa kaverit kauppaavat vesipullojaan ja tilpehooriaan, lehmat ja koirat loikovat, turistit pallistelevat ja ruumista paareilla kantavat lauleskelevat. Elama ja kuolema eivat olekaan niissa omissa lokeroissaan! Ainakaan siina maarin kun siihen on meilla pain totuttu.
Mutta viela takaisin Mumbaihin. Olemme samoilleet taalla ympariinsa ja eilen vahan karventaneet nahkaa laivan ylakannella, kun kavimme laheisella Elephanta-saarella. Koska eihan tunnin matkalla voi palaa. Varsinkaan silloin, kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, tuulee ja vesi ymparoi.
Myos ensimmainen intialainen rakkausdraama elokuvissa on nyt nahty. (Ennen elokuvan alkua kuunneltiin seisaaltaan Intian kansallislaulu ja katsottiin kankaalla liehuvaa Intian lipun kuvaa. Hmm.) En tieda voiko patkaa kutsua viihteeksi (saippuasarjanayttelya, estotonta lapiollla kasvoihin maiskimista, musiikkivideokohtauksia tanssiliikkeineen, kummallista pehmopornoa jne.), mutta mielenkiintoista se ainakin oli! Ja vaikka oppaamme Varanasissa kertoi, etta varakkaammilla miehilla voi hyvinkin olla vaimon lisaksi muitakin tyttoystavia tai jopa useampi perhe (moniavioisuus ei kuitenkaan ole taalla enaa tata nykya laillista), elokuvan tarinassa paahenkilona oli nainen, joka petti aviomiestaan.
Tammosta. Huomenna yojunalla kohti Goan rantoja. Toivotaan auringonpaistetta!
Elina
Varanasissa paasi tuoksuttelemaan yhta Intian ominaistuoksuista ehka tahan mennessa koluamistamme paikoista eniten -sontaa. Kapeat kadut, kuuma, lehman kakkaa kaikkialla; kuin lantalassa olisi. Kaiken lisaksi myos ihmiset paskovat taalla (etenkin heti kaupunkialueiden ulkopuolella) vahan minne sattuu. Eras ilta Varanasissa palatessamme hostellille, eras soutajista (Varanasissa voi liikkua myos veneella Ganges-jokea pitkin) tarjosi meille venekyytia porttikongista, jossa oli kyseisella hetkella kyykkykakalla! Niin.
Ganges-joki on surullista katsottavaa, etovaakin. Monen hindun harras toive on paasta pulikoimaan jokeen, joka on yhta liejua. Gangesissa nahtya: roskia, ihmisia pesemassa hampaita, kuollut lehma, kuollut sika, ihmisia pyykkaamassa, ihmisia rukoilemassa ja taas roskia. Lisaksi harvoilla onnekkailla hinduilla on mahdollisuus kuolla Varanasissa niin, etta ruumis uitetaan pyhassa joessa, minka jalkeen se poltetaan ja tuhkat -ne sirotellaan tietysti samaiseen pyhaan jokeen. Joissakin tapauksissa, kuten raskaana olevien naisten kohdalla (koska vatsassa on viaton lapsi, jonka ei tarvitse puhdistautua tulessa), ruumiit yksinkertaisesti upotetaan jokeen.
Hostellimme vieressa sijaitsi toinen kaupungin polttoghateista eli paikka, jonne ruumiita kuljetetaan poltettavaksi. Monta ruumista (kirkkaanoransseihin liinoihin kaarittyna) tuli paareilla kannettuina vastaan. Hullua, miten siina vieressa kaverit kauppaavat vesipullojaan ja tilpehooriaan, lehmat ja koirat loikovat, turistit pallistelevat ja ruumista paareilla kantavat lauleskelevat. Elama ja kuolema eivat olekaan niissa omissa lokeroissaan! Ainakaan siina maarin kun siihen on meilla pain totuttu.
Mutta viela takaisin Mumbaihin. Olemme samoilleet taalla ympariinsa ja eilen vahan karventaneet nahkaa laivan ylakannella, kun kavimme laheisella Elephanta-saarella. Koska eihan tunnin matkalla voi palaa. Varsinkaan silloin, kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, tuulee ja vesi ymparoi.
Myos ensimmainen intialainen rakkausdraama elokuvissa on nyt nahty. (Ennen elokuvan alkua kuunneltiin seisaaltaan Intian kansallislaulu ja katsottiin kankaalla liehuvaa Intian lipun kuvaa. Hmm.) En tieda voiko patkaa kutsua viihteeksi (saippuasarjanayttelya, estotonta lapiollla kasvoihin maiskimista, musiikkivideokohtauksia tanssiliikkeineen, kummallista pehmopornoa jne.), mutta mielenkiintoista se ainakin oli! Ja vaikka oppaamme Varanasissa kertoi, etta varakkaammilla miehilla voi hyvinkin olla vaimon lisaksi muitakin tyttoystavia tai jopa useampi perhe (moniavioisuus ei kuitenkaan ole taalla enaa tata nykya laillista), elokuvan tarinassa paahenkilona oli nainen, joka petti aviomiestaan.
Tammosta. Huomenna yojunalla kohti Goan rantoja. Toivotaan auringonpaistetta!
Elina
Wednesday, September 12, 2007
Lisaa erinaisia huomioita Intiasta
- Tuijotus. Kuvittele menevasi pienelle huolsikalle keskella ei mitaan. Muutama poyta on taynna ihmisia: joukko miehia, lapsiperheita ja muutama muu seurue. Ja ne KAIKKI tuijottaa sinua. Miehilla on vaikeaa keskittya syomiseen, kun koko ajan pitaa tuijottaa. Iskat vilkuilee enemman vaivihkaa. Lasten tuijotukseen on helppo vastata hymyilemalla, mutta aikuiset miehet perheensa kanssa. En flirttaile Suomessakaan lihavien, rumien perheenisien kanssa?!
- Lankkarit. On hupaisaa huomata, kuinka lankkarit pitavat yhta. Valkoista naamaa moikkaa kuin parasta tuttua kotosalla. Eilen juna-asemalla naurettiin, kun yksinainen lankkari-poika naki meidat kamaisella asemalla ja sen ilme naytti heti helpottuneelta. Ja lankkareita tuijottaa itse ihan yhta paljon kuin inkkarit tuijottavat meita.
- Pallien nostelu, koskettelu ja kouriminen. Talle jaksetaan nauraa joka paiva. Siis ei terve! Inkkarimiehilla on joku kasittamaton tarve kosketella tavaraansa jatkuvasti. Parasta on, kun joku inkkari tuijottaa silmiin kadulla ja nostelee “huomaamattomasti” kalleuksiaan. Nuoret ja vanhat, vauvasta vaariin. Ellun ensimmainen kuva Taj Mahalista pilaantui silla, kun karibialaistakapuolinen opas seisoo haara-asennossa ja KOURII kalleimpiaan. Tyttoparka. Elina siis. Sille taytyy olla joku muu syy kuin ainoastaan kuumuus. Anyone?
- Huijaaminen. “Yes madame, we go to your hotel!” Toinen tarjoaa vieressa omaa hotelliaan, eika usko, vaikka sanoo, etta meilla on varaus toisaalle. Sitten luulemme olevamme yhteisymmarryksessa. Jes. Kunnes riksakuskin outo hotellin nimen aantaminen selittyy sille, etta kyse ei olekaan samasta hotellista. Scindhia, Sandhia, mita naita nyt on. Kiivaan keskustelun jalkeen tyyppi lupaa vieda meidat oikeaan osoitteeseen. Oookkei. Hienoa. “Madame, tasta alas ja vahan vasemmalle.” Jes, vihdoin yojunan jalkeen paasee potkottamaan ja suihkuun! Riksa haviaa, tie paattyy jokeen. Toinen tyyppi, joka "sattuu viereen" jatkaa: “Madame, your hotel is there, it is a two kilometer walk. You want to take a boat?” Kiukuttelun, harpaiden kiristyksen ja vaantamisen jalkeen paatetaan ottaa vene, koska kavely ei kuumuudessa innosta. “But there are guest houses here too. Mine is really nice.” Ei, ei, ei. Lopulta soutaja alkaa kiukutella jo sovitusta hinnasta, leikkii drama queenia ja lopulta suostuu ottamaan vastaan rupiat, joista oli hanen pomonsa kanssa sovittu. Onneksi omassa guest housessa oli hurmaava vanha pappa ja mukava manager. Ei se haittaa.
Kata
- Lankkarit. On hupaisaa huomata, kuinka lankkarit pitavat yhta. Valkoista naamaa moikkaa kuin parasta tuttua kotosalla. Eilen juna-asemalla naurettiin, kun yksinainen lankkari-poika naki meidat kamaisella asemalla ja sen ilme naytti heti helpottuneelta. Ja lankkareita tuijottaa itse ihan yhta paljon kuin inkkarit tuijottavat meita.
- Pallien nostelu, koskettelu ja kouriminen. Talle jaksetaan nauraa joka paiva. Siis ei terve! Inkkarimiehilla on joku kasittamaton tarve kosketella tavaraansa jatkuvasti. Parasta on, kun joku inkkari tuijottaa silmiin kadulla ja nostelee “huomaamattomasti” kalleuksiaan. Nuoret ja vanhat, vauvasta vaariin. Ellun ensimmainen kuva Taj Mahalista pilaantui silla, kun karibialaistakapuolinen opas seisoo haara-asennossa ja KOURII kalleimpiaan. Tyttoparka. Elina siis. Sille taytyy olla joku muu syy kuin ainoastaan kuumuus. Anyone?
- Huijaaminen. “Yes madame, we go to your hotel!” Toinen tarjoaa vieressa omaa hotelliaan, eika usko, vaikka sanoo, etta meilla on varaus toisaalle. Sitten luulemme olevamme yhteisymmarryksessa. Jes. Kunnes riksakuskin outo hotellin nimen aantaminen selittyy sille, etta kyse ei olekaan samasta hotellista. Scindhia, Sandhia, mita naita nyt on. Kiivaan keskustelun jalkeen tyyppi lupaa vieda meidat oikeaan osoitteeseen. Oookkei. Hienoa. “Madame, tasta alas ja vahan vasemmalle.” Jes, vihdoin yojunan jalkeen paasee potkottamaan ja suihkuun! Riksa haviaa, tie paattyy jokeen. Toinen tyyppi, joka "sattuu viereen" jatkaa: “Madame, your hotel is there, it is a two kilometer walk. You want to take a boat?” Kiukuttelun, harpaiden kiristyksen ja vaantamisen jalkeen paatetaan ottaa vene, koska kavely ei kuumuudessa innosta. “But there are guest houses here too. Mine is really nice.” Ei, ei, ei. Lopulta soutaja alkaa kiukutella jo sovitusta hinnasta, leikkii drama queenia ja lopulta suostuu ottamaan vastaan rupiat, joista oli hanen pomonsa kanssa sovittu. Onneksi omassa guest housessa oli hurmaava vanha pappa ja mukava manager. Ei se haittaa.
Kata
Udapurista pyhan kaupungin kautta ihmeeseen
Pieni kertaus siita, mita matkan aikana on ehtinyt tapahtua sitten viimeisen varsinaisen matkakertomuksen.
Udaipur osoittautui todella kauniiksi kaupungiksi, jossa kierreltiin nahtavyyksia (kylla, James Bond -leffan kuvauspaikka nahtiin kaukaa), nautittiin "pienen kaupungin" rauhallisuudesta (jos Intiassa nyt voi sanoa olevansa rauhassa koskaan missaan). Nahtavyyksien lisaksi shoppailtiin matkavaatteita ja kaytiin Deepakin kaverin Hansan kotona hieronnassa.
Naiden kahden suhde ei aivan taysin selvinnyt meille. Hansa oli hierojanainen, joka oli aiemmin tyoskennellyt hotellissa, nyttemmin kai yksityisyrittajana. Mahtavien hoitavien kasien lisaksi Hansalla oli paljon mielipiteita, mm. siita, kuinka Intiassa miehet vaan juo ja pelaa ja naiset hoitavat kaikki tyot. Tapasimme siis intialaisen feministin, joka olisi halunnut dokata meidan kanssa. Toisen chain jalkeen (ehka parasta teeta, mita ollaan taalla saatu), paatimme kuitenkin lahtea ja soittaa Deepak paikalle. Kun kerrottiin, etta Hansa oli mukava, sanoi rakas kuskimme (kuvittele intia-aksentti): "Yes, she is a special lady." Hmm, niinku in what sense? Ei ollu pokkaa kysya, onko tuo sun rakastaja.
Koska meidan Tata-merkkisen matkabiilin nimi oli Kajal. Kysyin Deepakilta, mita se tarkoittaa. "Kajal is my girlfriend. My car has my girlfriend's name." Mihin se vaimo jai? Havettaa, kun ei uskalla kysya suoraan asioita intialaisesta yhteiskunnasta.
Udaipurista jatkettiin kohti Pushkaria, jossa sijaisee yksi maailman ainoista Brahma-temppeleista. Tarina menee kutakuinkin siten, etta Brahma laskeutui lootuksella Pushkariin ja syntyi kaupunki ja jarvi on pyha ja tuli temppeli. Saapumisiltana satoi niin paljon vetta, etta jaatiin hotellille votkyamaan ja juttelemaan yhden suomalaispariskunnan kanssa, jotka oli tullut samalla lennolla meidan kanssa Helsingista. Aamulla paastiin "tutustumaan" sitten arvon pyhaan kaupunkiin. Joka oli pieni, kuuma, ahdistava. Taynna turisteja, kojuja. pyhia miehia, jotka siunaavat perheesi hintaan 100 rupiaa per naama (suomalaistytto oli viety "naisten puolelle" yksin, siunattu 4 perheenjasenta ja tytto itse, eika han ollut paassyt sielta pois maksamatta 500 rupiaa.) Kuuluisa temppeli oli todella taynna, hyvin likainen temppeliksi ja arsyttava turistirysa lankkareille. Lehmatkin oli arsyyntyneempia taalla kuin toisaalla - yleensa ne on tosi leppoisia!
Pushkarin jalkeen ajettiin pitka matka Agraan, joka on tunnettu kuskimme mukaan kahdesta asiasta: "Taj Mahal and a mental hospital." Aivan selvaksi ei tullut se, miksi mielisairaala on kuuluisa, mutta Taj Mahalin tietavat varmaan kaikki. Suuri rakkaudenosoitus! Minakin haluan, etta rakkaudesta minulle rakennetaan 22 vuotta 20 000 miehen voimin monumentti. Toihin siella kotimaassa!
Agran hostelli oli eniten luksus, mita meilla on ollut. Nautittiin alakerran Pizza Hutissa (kylla, lankkarit liikenteessa) pitsaa ja kaljaa ja katottiin telkkaria. Aamulla sitten herattiin 5.30 ja lahdettiin saman tien kohti yhta maailman seitsemasta ihmeesta. Jostain syysta meilla oli taas aika outo opas, pullukka intialainen, jonka hampaiden valissa oli Ellun kuvauksen mukaan "jotain mahlaa" ja karibialaisnaisen takapuoli. Englanti oli aika kasittamatonta. Meidan hv oli sille se, kun annettiin tippia ihan saalittavasti. Ei ollut edes huono omatunto.
Taj Mahal. Siina se sitten yhtakkia oli. Kuvissa ja tarinoissa, nyt ilmielavana. Aluksi se ei nayttanyt oikein miltaan, ennemmin yllattavan pienelta. Hieno Taj (kruunu) Mahal (palatsi) kylla on ja opas kertoi hauskoja yksityiskohtia siita. Kuvat kertovat enemman kuin sanalliset kuvaukset.
Tajin jalkeen opas kertoi, etta nyt on vuorossa "Taj Mahalin toinen osa". Oltiin luettu Raamatusta, etta on paikka lempinimeltaan Baby Taj ja luultiin, etta mennaan sinne. Mutta mita viela! Mentiin marmorikauppaan, jossa mukava nuori poika esitteli ensin meille Taj Mahalin marmorikuvioiden tekniikan (mielenkiintoista), sen jalkeen marmoripoytia, jotka "voidaan lahettaa suoraan Suomeen, ei maksuja ja maksaa voitte missa vaan milloin vaan rupias, euros, dollars, credit card". Ei haluttu. Korurasiat, norsut, tuputus tuputus tuputus. Osoitin liikaa kiinnostusta yhta korurasiaa kohtaan ja myyja alkoi tekemaan kauppaa kanssani. Alkuperainen hinta oli noin 70 euroa ja kun sanoin tarpeeksi monta kertaa, ettei se kiinnosta, oli hinta tippunu jo 25 euroon. Jep. Emme ostaneet.
Agrasta Deepak kuskasi meita viimeista kertaa, oudon paikan kamaiselle juna-asemalle, jossa hengattiin nelja tuntia. Yojuna onkin sitten tarina itsessaan :)
Nyt ollaan Varanasissa ihmettelemassa, kuinka ihmiset sukeltelevat Gangesissa ja jengia poltetaan hostellin vieressa. (Ei elavalta.)
Koska jostain syysta en saa USB-tikkua tahan koneeseen kiinni, jaa kuvien lataus toiseen kertaan.
Udaipur osoittautui todella kauniiksi kaupungiksi, jossa kierreltiin nahtavyyksia (kylla, James Bond -leffan kuvauspaikka nahtiin kaukaa), nautittiin "pienen kaupungin" rauhallisuudesta (jos Intiassa nyt voi sanoa olevansa rauhassa koskaan missaan). Nahtavyyksien lisaksi shoppailtiin matkavaatteita ja kaytiin Deepakin kaverin Hansan kotona hieronnassa.
Naiden kahden suhde ei aivan taysin selvinnyt meille. Hansa oli hierojanainen, joka oli aiemmin tyoskennellyt hotellissa, nyttemmin kai yksityisyrittajana. Mahtavien hoitavien kasien lisaksi Hansalla oli paljon mielipiteita, mm. siita, kuinka Intiassa miehet vaan juo ja pelaa ja naiset hoitavat kaikki tyot. Tapasimme siis intialaisen feministin, joka olisi halunnut dokata meidan kanssa. Toisen chain jalkeen (ehka parasta teeta, mita ollaan taalla saatu), paatimme kuitenkin lahtea ja soittaa Deepak paikalle. Kun kerrottiin, etta Hansa oli mukava, sanoi rakas kuskimme (kuvittele intia-aksentti): "Yes, she is a special lady." Hmm, niinku in what sense? Ei ollu pokkaa kysya, onko tuo sun rakastaja.
Koska meidan Tata-merkkisen matkabiilin nimi oli Kajal. Kysyin Deepakilta, mita se tarkoittaa. "Kajal is my girlfriend. My car has my girlfriend's name." Mihin se vaimo jai? Havettaa, kun ei uskalla kysya suoraan asioita intialaisesta yhteiskunnasta.
Udaipurista jatkettiin kohti Pushkaria, jossa sijaisee yksi maailman ainoista Brahma-temppeleista. Tarina menee kutakuinkin siten, etta Brahma laskeutui lootuksella Pushkariin ja syntyi kaupunki ja jarvi on pyha ja tuli temppeli. Saapumisiltana satoi niin paljon vetta, etta jaatiin hotellille votkyamaan ja juttelemaan yhden suomalaispariskunnan kanssa, jotka oli tullut samalla lennolla meidan kanssa Helsingista. Aamulla paastiin "tutustumaan" sitten arvon pyhaan kaupunkiin. Joka oli pieni, kuuma, ahdistava. Taynna turisteja, kojuja. pyhia miehia, jotka siunaavat perheesi hintaan 100 rupiaa per naama (suomalaistytto oli viety "naisten puolelle" yksin, siunattu 4 perheenjasenta ja tytto itse, eika han ollut paassyt sielta pois maksamatta 500 rupiaa.) Kuuluisa temppeli oli todella taynna, hyvin likainen temppeliksi ja arsyttava turistirysa lankkareille. Lehmatkin oli arsyyntyneempia taalla kuin toisaalla - yleensa ne on tosi leppoisia!
Pushkarin jalkeen ajettiin pitka matka Agraan, joka on tunnettu kuskimme mukaan kahdesta asiasta: "Taj Mahal and a mental hospital." Aivan selvaksi ei tullut se, miksi mielisairaala on kuuluisa, mutta Taj Mahalin tietavat varmaan kaikki. Suuri rakkaudenosoitus! Minakin haluan, etta rakkaudesta minulle rakennetaan 22 vuotta 20 000 miehen voimin monumentti. Toihin siella kotimaassa!
Agran hostelli oli eniten luksus, mita meilla on ollut. Nautittiin alakerran Pizza Hutissa (kylla, lankkarit liikenteessa) pitsaa ja kaljaa ja katottiin telkkaria. Aamulla sitten herattiin 5.30 ja lahdettiin saman tien kohti yhta maailman seitsemasta ihmeesta. Jostain syysta meilla oli taas aika outo opas, pullukka intialainen, jonka hampaiden valissa oli Ellun kuvauksen mukaan "jotain mahlaa" ja karibialaisnaisen takapuoli. Englanti oli aika kasittamatonta. Meidan hv oli sille se, kun annettiin tippia ihan saalittavasti. Ei ollut edes huono omatunto.
Taj Mahal. Siina se sitten yhtakkia oli. Kuvissa ja tarinoissa, nyt ilmielavana. Aluksi se ei nayttanyt oikein miltaan, ennemmin yllattavan pienelta. Hieno Taj (kruunu) Mahal (palatsi) kylla on ja opas kertoi hauskoja yksityiskohtia siita. Kuvat kertovat enemman kuin sanalliset kuvaukset.
Tajin jalkeen opas kertoi, etta nyt on vuorossa "Taj Mahalin toinen osa". Oltiin luettu Raamatusta, etta on paikka lempinimeltaan Baby Taj ja luultiin, etta mennaan sinne. Mutta mita viela! Mentiin marmorikauppaan, jossa mukava nuori poika esitteli ensin meille Taj Mahalin marmorikuvioiden tekniikan (mielenkiintoista), sen jalkeen marmoripoytia, jotka "voidaan lahettaa suoraan Suomeen, ei maksuja ja maksaa voitte missa vaan milloin vaan rupias, euros, dollars, credit card". Ei haluttu. Korurasiat, norsut, tuputus tuputus tuputus. Osoitin liikaa kiinnostusta yhta korurasiaa kohtaan ja myyja alkoi tekemaan kauppaa kanssani. Alkuperainen hinta oli noin 70 euroa ja kun sanoin tarpeeksi monta kertaa, ettei se kiinnosta, oli hinta tippunu jo 25 euroon. Jep. Emme ostaneet.
Agrasta Deepak kuskasi meita viimeista kertaa, oudon paikan kamaiselle juna-asemalle, jossa hengattiin nelja tuntia. Yojuna onkin sitten tarina itsessaan :)
Nyt ollaan Varanasissa ihmettelemassa, kuinka ihmiset sukeltelevat Gangesissa ja jengia poltetaan hostellin vieressa. (Ei elavalta.)
Koska jostain syysta en saa USB-tikkua tahan koneeseen kiinni, jaa kuvien lataus toiseen kertaan.
Monday, September 10, 2007
Intia kuvin
Tassapa kuvalataus pikaisesti. Nettipaikan seta ahdistelee jo: "Madame, one hour or more?"
Elina hostellin kadun paassa. Kauuunis Delhi!
Delhi hostellin katolta. Aika rahjaista aluetta.
Tassa siis vasemmalla Deepak, ehka joku naapurin poika, vaimo, tytar ja poika. Kotonansa. Deepak on puoliksi pakistanilainen ja sen nakee naamasta. Siis varista.
India Gate Delhissa.
Siina teille saantoja elamaan.
Ellu ja menopelimme. Toinen koti viikon ajan.
Toinen majapaikkamme Intiassa, Jaipurissa. Vahan eri henki kuin ensimmaisessa.
Lssiwalassa lassilla. NAM!
Tuijotuskisa lehman kanssa. Kumpi voitti, ei muisteta.
Amber Fort Jaipurissa.
Norsu Amber Fortissa. Ne on niiiiin sievia.
Elossa ja hengissa!(Nyt varataan hostelli, jatketaan jos jaksetaan!)
Liikenteesta ja nolostelusta
Good horn, good prayer, good luck. Nailla kolmella parjaa Deepak-kuskimme mukaan tien paalla Intiassa.
Paalta pain kaoottiselta nayttavassa liikenteessa on tarkemmalla silmayksella sittenkin jotain jarkea. Kirjoittamattomilla (?) saannoilla ja kasimerkeilla parjaa yllattavan hyvin. Kaikilla rattiin aikovilla olisi myos tarkoitus olla ajokortti. Toisaalta rekkojen, autojen, riksojen, pyorien, ja kayskentelvien ihmisten ja elainten (kuten lehma, koira, vuohi, norsu, kameli (huom! nahtyjen elainten listaan kuuluu em. lisaksi myos muita elaimia)) seassa matkaa tehdessa tulee mieleen, etta olisi varmasti helpompaa, jos uskoisi jalleensyntymiseen. Pienia ihmeitakin liikenteessa toki tapahtuu: ihmisen kokoiselta nayttava vali voi olla rekan rekkaohitukselle sopiva.
Eras toinen asia, joka on taas tullut tutuksi, on rakas kansallistunteemme hapea. Mika siina on!
Havettaa, kun naamasta nakee heti kun yrittaa valehdella jollekin tyypille, joka on ollut mukava ja/tai auttanut.
Havettaa, kun mukava hieroja tarjoaa heti hieronnan jalkeen muita kauneussalonkinsa palveluja eika halua niita ja pitaa kieltaytya (ja kun hieronta oli kummiskin hyva).
Havettaa antaa vahan liian vahan tippia, vaikka palvelu olisi ollut kuinka huonoa.
Havettaa herattaa respan pojat younilta respan lattialta tarjoamaan (hintaan kuuluvaa) aamiaista.
Havettaa ostaa kokis lightia kun olisi paikallistakin limukkaa.
Havettaa kysya, miksi taalla pain maailmaa miehilla on usein pitka pikkurillin kynsi (vastaus: se on muotia. Itsehan ajattelin, etta se olisi korvan kaivamista varten. Havettaa olla niin lansimaalainen.).
(Kataa havetti asken ottaa valokuva kuitista, johon tarjoilija oli piirtanyt sen kuvan ja kirjoittanut "Kiitos ihanasta kaynnista.")
Elina
Paalta pain kaoottiselta nayttavassa liikenteessa on tarkemmalla silmayksella sittenkin jotain jarkea. Kirjoittamattomilla (?) saannoilla ja kasimerkeilla parjaa yllattavan hyvin. Kaikilla rattiin aikovilla olisi myos tarkoitus olla ajokortti. Toisaalta rekkojen, autojen, riksojen, pyorien, ja kayskentelvien ihmisten ja elainten (kuten lehma, koira, vuohi, norsu, kameli (huom! nahtyjen elainten listaan kuuluu em. lisaksi myos muita elaimia)) seassa matkaa tehdessa tulee mieleen, etta olisi varmasti helpompaa, jos uskoisi jalleensyntymiseen. Pienia ihmeitakin liikenteessa toki tapahtuu: ihmisen kokoiselta nayttava vali voi olla rekan rekkaohitukselle sopiva.
Eras toinen asia, joka on taas tullut tutuksi, on rakas kansallistunteemme hapea. Mika siina on!
Havettaa, kun naamasta nakee heti kun yrittaa valehdella jollekin tyypille, joka on ollut mukava ja/tai auttanut.
Havettaa, kun mukava hieroja tarjoaa heti hieronnan jalkeen muita kauneussalonkinsa palveluja eika halua niita ja pitaa kieltaytya (ja kun hieronta oli kummiskin hyva).
Havettaa antaa vahan liian vahan tippia, vaikka palvelu olisi ollut kuinka huonoa.
Havettaa herattaa respan pojat younilta respan lattialta tarjoamaan (hintaan kuuluvaa) aamiaista.
Havettaa ostaa kokis lightia kun olisi paikallistakin limukkaa.
Havettaa kysya, miksi taalla pain maailmaa miehilla on usein pitka pikkurillin kynsi (vastaus: se on muotia. Itsehan ajattelin, etta se olisi korvan kaivamista varten. Havettaa olla niin lansimaalainen.).
(Kataa havetti asken ottaa valokuva kuitista, johon tarjoilija oli piirtanyt sen kuvan ja kirjoittanut "Kiitos ihanasta kaynnista.")
Elina
Friday, September 7, 2007
Satunnaisia huomioita Intiasta
- Hiki. Kova (kokovartalo) hiki. Ajattelutyoskentely ("Mista me tultiinkaan?", "Onkohan taalla vessaa?") kuluttaa ehka saman verran kuin body pumppi, viiden minuutin reipas kavely vastaa hikoilun puolesta puolimaratonia.
- Jos pitaa koko ajan asenteen "Jos katsot silmiin, omaasi kustaan saman tien", saattaa myos ohittaa monta hyvaa juttua.
- Kuu kellottaa selallaan. Suomessahan se on silla tavalla skarpisti pystyasennossa.
- Lehmat vahan pelottaa.
- Ku ihmiset on niin hengenravinnon paalle. Jos on matala oviaukko, teksti varoittaa "Mind your head". Meikalaisittain se on yleensa jotain "Varo kynnysta" suuntaista.
- Kaikki on lopulta normaalia.
Elina
- Jos pitaa koko ajan asenteen "Jos katsot silmiin, omaasi kustaan saman tien", saattaa myos ohittaa monta hyvaa juttua.
- Kuu kellottaa selallaan. Suomessahan se on silla tavalla skarpisti pystyasennossa.
- Lehmat vahan pelottaa.
- Ku ihmiset on niin hengenravinnon paalle. Jos on matala oviaukko, teksti varoittaa "Mind your head". Meikalaisittain se on yleensa jotain "Varo kynnysta" suuntaista.
- Kaikki on lopulta normaalia.
Elina
Chakde India!
Saavuimme Elinan kanssa Intiaan maanantaina. Lento Delhiin oli mukava, Finnair on maineensa veroinen. Oltiin Delhin lentokentalla vasta lahempana puolta yota paikallista aikaa (+2.5h kotiaikaan) ja odotettiin jotain julmetonta kulttuurishokkia. Kukaan ei repinyt meita mihinkaan, vaan meita odotti tuloaulassa intialainen seta kadessaan kyltti Katariina Juvonen. Kuten kuuluukin. Korryyteltiin autolla pitkin Delhin oisia katuja kohti hostelliamme, Smyle Innia, joka sijaitsee backpackereiden suosimalla alueella.
Onneksi olin lukenut jostakin, ettei hostelli sijaitse mitenkaan erityisen mukavalla paikalla, koska matkanteko ei ollut tuntunut miltaan ennen kuin ensimmainen lehma piirtyi nakokenttaan. Ja toinen. Ja kolmas. Ja muutama lisaa. Siella olivat paikalliset mansikit lepuuttamassa sulassa sovussa koirien ja miesten kanssa. Hostelli sijaitsi hamyisen kujan peralla, eika hostellissa itsessakaan ole kehumista. Kamala laava.
Onneksi olin lukenut jostakin, ettei hostelli sijaitse mitenkaan erityisen mukavalla paikalla, koska matkanteko ei ollut tuntunut miltaan ennen kuin ensimmainen lehma piirtyi nakokenttaan. Ja toinen. Ja kolmas. Ja muutama lisaa. Siella olivat paikalliset mansikit lepuuttamassa sulassa sovussa koirien ja miesten kanssa. Hostelli sijaitsi hamyisen kujan peralla, eika hostellissa itsessakaan ole kehumista. Kamala laava.
Hyvin hikoillun yon jalkeen seuraavana paivana paatettiin, etta jatetaan Delhi alkuunsa taakse ja palataan sinne ennen Suomeen palaamista. Ajateltiin, etta ostetaan junaliput Agraan seuraavalla paivalla. Mutta kuten arvata saattaa, suunnitelmat muuttuvat Intiassa. Agran junalippujen sijaan paadyimme ostamaan 7 paivan matkan Rajasthanin osavaltioon, omalla kuskilla ja kaikkea. Oho. Kaupan paallisiksi saimme oman kuskin myos siksi paivaksi kierrattamaan meita Delhissa. Deepak-niminen puoliksi pakistanilainen kuski oli aivan ihana ja kavi ilmi, etta se oli "testiajo" reissua varten. Olimme tyytyvaisia kuskiin, joten Deepakista tuli paras ystavamme seuraavaksi viikoksi.
Paivan aikana kuski kierratti meita muutamissa nahtavyyksissa. Kun sanoimme, etta nyt tekis mieli ruokaa, han sanoi, etta asun tassa lahella "food is ready". Jepjep. Hetken kuluttua sitten istuttiinkin Deepakin kotona olohuoneessa sen vaimon kokatessa meille intialaista ruokaa ja kahden lapsen pallistellessa vieressa. Ei se haittaa! Mahtava fiilis oli. Epaselvaksi jai, oliko tama vaan kyseisen henkilon ystavallisyytta vai oliko matkanjarjestajatoimistolla tapana tehda aina noin. Niin tai nain, me nautittiin olostamme.
Paivan aikana kuski kierratti meita muutamissa nahtavyyksissa. Kun sanoimme, etta nyt tekis mieli ruokaa, han sanoi, etta asun tassa lahella "food is ready". Jepjep. Hetken kuluttua sitten istuttiinkin Deepakin kotona olohuoneessa sen vaimon kokatessa meille intialaista ruokaa ja kahden lapsen pallistellessa vieressa. Ei se haittaa! Mahtava fiilis oli. Epaselvaksi jai, oliko tama vaan kyseisen henkilon ystavallisyytta vai oliko matkanjarjestajatoimistolla tapana tehda aina noin. Niin tai nain, me nautittiin olostamme.
Seuraavana aamuna jannitettiin, tulisiko Deepak ollenkaan paikalle vai ei, mutta auto oli odottamassa sovitulla paikalla. Hypattiin kyytiin ja Deepak ajoi meidat turvallisesti Jaipuriin.
Jaipur "Pink City" ei ole enaa niin kovin pinkki, vaan enemmankin terrakotan varinen. Kaupungissa on selkeasti kaksi puolta, uusi ja vanha. Nahtiin uusi puoli vasta vikana iltana, mutta hyva, etta nahtiin sekin, silla oli taas hauska huomata, millainen yhdistelma vanhaa ja uutta maa on. Jaipurissa kaytiin shoppailemassa hopeakoruja, jollain omituisella sivukadulla, koska joku nuori poika lyottaytyi meidan seuraan ja kertoi tarinoita intialaisista jumalista ja kasteista. Lopuksi han halusi nayttaa krishna-temppelin, jonka vieressa olikin yllattaen hanen ystavansa korukauppa. Ei se haittaa, oli sievia koruja.
Toisena paivana juostiin nahtavyyksissa: muinainen maharadzojen asumus Amber Fort, jonka huipulle mentiin elefantin kyydissa. Mina ihastuin taysilla elefantteihin. Meilla oli mukana joku paikallinen opas, jonka lempinimi oli Kuu. Ja han oli aivan jarkyttavan arsyttava: olevinaan jotain suurta ja hienoa, flirttaili, kertoi kuinka on epanormaalia, jos Intiassa ei ole naimisissa, kun on 30 vuotta, mutta hanella itsellaan ei ollut sormusta. Ihmistyyppi on tavattavissa ympari maailmaa. Illalla kaytiin viela tekstiilikaupassa, josta lahti mukaan huiveja, seka aivan mahtavassa leffateatterissa, jossa katsottiin hindinkielinen leffa Chakde India! Hauska kokemus. Aika universaali "tyttojen maahockey-joukkue Intian vareissa maailmanmestaruuskisoihin ja helvetin hyvannakoinen valmentaja". Nyanssit ehka jai tajuamatta (ne oli silloin, kun inkkarit hurrasi, taputti ja huusi), mutta idea avautui myos meille.
Liikenne on taalla aivan oma lukunsa. Tootin kaytto Suomessa on henkilokohtainen loukkaus, mutta Deepakin kyydissa kun ollaan istuttu, osattais itse jo kayttaa toottia oikeissa paikoissa. Se on varoitusaani!
Intia on kasvisyojan paratiisi. Se on myos meidan ruokaparatiisi. Ollaan syoty erittain hyvin ja halvalla, naan maistuu ja palak paneer vie kielen mennessaan. Niin ja Lassille terveisia, kaytiin Lassiwala-nimisessa paikassa lassilla. Oli aika aito lassi :)
Intian mottomme on "Ei se haittaa!". Ei kylla haittaakaan.
Parhaita kaymiamme keskusteluja ovat intialaisten kanssa seuraavat:
-Madame?
-No.
-*toiveikkaasti* Yes?
-No.
Tai oma keskustelu:
Kata illalla hotellissa:
-Ellu, ma teen listaa elaimista, jotka me ollaan nahty taalla.
Elina varsin huvittuunena:
-Okei, selva.
Kunnes Elina jatkaa hetken hiljaisuuden jalkeen:
-Onko orava jo siina?
Talla hetkella olemme Udaipurissa, jossa kaytiin illanvietteeksi katsomassa kansantanssiesitysta. Paanheilutustakin nakyi :) Udaipur nayttaa ihanalta kaupungilta, huomenna mennaan kiertamaan nahtavyyksia ja nauttimaan vehreydesta ja jarvista seka maharajojen palatseista. Niin ja Octopussy James Bond -leffan kuvauspaikasta.
Eli hauskaa on. Jatkoa seuraa!
Kata
Subscribe to:
Posts (Atom)