Chakde India!

Saavuimme Elinan kanssa Intiaan maanantaina. Lento Delhiin oli mukava, Finnair on maineensa veroinen. Oltiin Delhin lentokentalla vasta lahempana puolta yota paikallista aikaa (+2.5h kotiaikaan) ja odotettiin jotain julmetonta kulttuurishokkia. Kukaan ei repinyt meita mihinkaan, vaan meita odotti tuloaulassa intialainen seta kadessaan kyltti Katariina Juvonen. Kuten kuuluukin. Korryyteltiin autolla pitkin Delhin oisia katuja kohti hostelliamme, Smyle Innia, joka sijaitsee backpackereiden suosimalla alueella.

Onneksi olin lukenut jostakin, ettei hostelli sijaitse mitenkaan erityisen mukavalla paikalla, koska matkanteko ei ollut tuntunut miltaan ennen kuin ensimmainen lehma piirtyi nakokenttaan. Ja toinen. Ja kolmas. Ja muutama lisaa. Siella olivat paikalliset mansikit lepuuttamassa sulassa sovussa koirien ja miesten kanssa. Hostelli sijaitsi hamyisen kujan peralla, eika hostellissa itsessakaan ole kehumista. Kamala laava.

Hyvin hikoillun yon jalkeen seuraavana paivana paatettiin, etta jatetaan Delhi alkuunsa taakse ja palataan sinne ennen Suomeen palaamista. Ajateltiin, etta ostetaan junaliput Agraan seuraavalla paivalla. Mutta kuten arvata saattaa, suunnitelmat muuttuvat Intiassa. Agran junalippujen sijaan paadyimme ostamaan 7 paivan matkan Rajasthanin osavaltioon, omalla kuskilla ja kaikkea. Oho. Kaupan paallisiksi saimme oman kuskin myos siksi paivaksi kierrattamaan meita Delhissa. Deepak-niminen puoliksi pakistanilainen kuski oli aivan ihana ja kavi ilmi, etta se oli "testiajo" reissua varten. Olimme tyytyvaisia kuskiin, joten Deepakista tuli paras ystavamme seuraavaksi viikoksi.

Paivan aikana kuski kierratti meita muutamissa nahtavyyksissa. Kun sanoimme, etta nyt tekis mieli ruokaa, han sanoi, etta asun tassa lahella "food is ready". Jepjep. Hetken kuluttua sitten istuttiinkin Deepakin kotona olohuoneessa sen vaimon kokatessa meille intialaista ruokaa ja kahden lapsen pallistellessa vieressa. Ei se haittaa! Mahtava fiilis oli. Epaselvaksi jai, oliko tama vaan kyseisen henkilon ystavallisyytta vai oliko matkanjarjestajatoimistolla tapana tehda aina noin. Niin tai nain, me nautittiin olostamme.

Seuraavana aamuna jannitettiin, tulisiko Deepak ollenkaan paikalle vai ei, mutta auto oli odottamassa sovitulla paikalla. Hypattiin kyytiin ja Deepak ajoi meidat turvallisesti Jaipuriin.

Jaipur "Pink City" ei ole enaa niin kovin pinkki, vaan enemmankin terrakotan varinen. Kaupungissa on selkeasti kaksi puolta, uusi ja vanha. Nahtiin uusi puoli vasta vikana iltana, mutta hyva, etta nahtiin sekin, silla oli taas hauska huomata, millainen yhdistelma vanhaa ja uutta maa on. Jaipurissa kaytiin shoppailemassa hopeakoruja, jollain omituisella sivukadulla, koska joku nuori poika lyottaytyi meidan seuraan ja kertoi tarinoita intialaisista jumalista ja kasteista. Lopuksi han halusi nayttaa krishna-temppelin, jonka vieressa olikin yllattaen hanen ystavansa korukauppa. Ei se haittaa, oli sievia koruja.

Toisena paivana juostiin nahtavyyksissa: muinainen maharadzojen asumus Amber Fort, jonka huipulle mentiin elefantin kyydissa. Mina ihastuin taysilla elefantteihin. Meilla oli mukana joku paikallinen opas, jonka lempinimi oli Kuu. Ja han oli aivan jarkyttavan arsyttava: olevinaan jotain suurta ja hienoa, flirttaili, kertoi kuinka on epanormaalia, jos Intiassa ei ole naimisissa, kun on 30 vuotta, mutta hanella itsellaan ei ollut sormusta. Ihmistyyppi on tavattavissa ympari maailmaa. Illalla kaytiin viela tekstiilikaupassa, josta lahti mukaan huiveja, seka aivan mahtavassa leffateatterissa, jossa katsottiin hindinkielinen leffa Chakde India! Hauska kokemus. Aika universaali "tyttojen maahockey-joukkue Intian vareissa maailmanmestaruuskisoihin ja helvetin hyvannakoinen valmentaja". Nyanssit ehka jai tajuamatta (ne oli silloin, kun inkkarit hurrasi, taputti ja huusi), mutta idea avautui myos meille.

Liikenne on taalla aivan oma lukunsa. Tootin kaytto Suomessa on henkilokohtainen loukkaus, mutta Deepakin kyydissa kun ollaan istuttu, osattais itse jo kayttaa toottia oikeissa paikoissa. Se on varoitusaani!
Intia on kasvisyojan paratiisi. Se on myos meidan ruokaparatiisi. Ollaan syoty erittain hyvin ja halvalla, naan maistuu ja palak paneer vie kielen mennessaan. Niin ja Lassille terveisia, kaytiin Lassiwala-nimisessa paikassa lassilla. Oli aika aito lassi :)

Intian mottomme on "Ei se haittaa!". Ei kylla haittaakaan.

Parhaita kaymiamme keskusteluja ovat intialaisten kanssa seuraavat:

-Madame?
-No.
-*toiveikkaasti* Yes?
-No.
Tai oma keskustelu:

Kata illalla hotellissa:
-Ellu, ma teen listaa elaimista, jotka me ollaan nahty taalla.
Elina varsin huvittuunena:
-Okei, selva.
Kunnes Elina jatkaa hetken hiljaisuuden jalkeen:
-Onko orava jo siina?

Talla hetkella olemme Udaipurissa, jossa kaytiin illanvietteeksi katsomassa kansantanssiesitysta. Paanheilutustakin nakyi :) Udaipur nayttaa ihanalta kaupungilta, huomenna mennaan kiertamaan nahtavyyksia ja nauttimaan vehreydesta ja jarvista seka maharajojen palatseista. Niin ja Octopussy James Bond -leffan kuvauspaikasta.

Eli hauskaa on. Jatkoa seuraa!

Kata