Varanasista Mumbaihin

Saavuimme toissapaivana Mumbaihin, yhteen Intian lansimaisella mittapuulla moderneimmista kaupungeista. Hyppays Varanasista tanne kavelykatujen, kuppiloiden ja valjan liikenteen (taalla ei ole edes lehmia kaduilla!) sekaan, oli iso. Ajassa se tarkoitti 27 tuntia junassa (sujui yllattavan kivuttomasti).

Varanasissa paasi tuoksuttelemaan yhta Intian ominaistuoksuista ehka tahan mennessa koluamistamme paikoista eniten -sontaa. Kapeat kadut, kuuma, lehman kakkaa kaikkialla; kuin lantalassa olisi. Kaiken lisaksi myos ihmiset paskovat taalla (etenkin heti kaupunkialueiden ulkopuolella) vahan minne sattuu. Eras ilta Varanasissa palatessamme hostellille, eras soutajista (Varanasissa voi liikkua myos veneella Ganges-jokea pitkin) tarjosi meille venekyytia porttikongista, jossa oli kyseisella hetkella kyykkykakalla! Niin.

Ganges-joki on surullista katsottavaa, etovaakin. Monen hindun harras toive on paasta pulikoimaan jokeen, joka on yhta liejua. Gangesissa nahtya: roskia, ihmisia pesemassa hampaita, kuollut lehma, kuollut sika, ihmisia pyykkaamassa, ihmisia rukoilemassa ja taas roskia. Lisaksi harvoilla onnekkailla hinduilla on mahdollisuus kuolla Varanasissa niin, etta ruumis uitetaan pyhassa joessa, minka jalkeen se poltetaan ja tuhkat -ne sirotellaan tietysti samaiseen pyhaan jokeen. Joissakin tapauksissa, kuten raskaana olevien naisten kohdalla (koska vatsassa on viaton lapsi, jonka ei tarvitse puhdistautua tulessa), ruumiit yksinkertaisesti upotetaan jokeen.

Hostellimme vieressa sijaitsi toinen kaupungin polttoghateista eli paikka, jonne ruumiita kuljetetaan poltettavaksi. Monta ruumista (kirkkaanoransseihin liinoihin kaarittyna) tuli paareilla kannettuina vastaan. Hullua, miten siina vieressa kaverit kauppaavat vesipullojaan ja tilpehooriaan, lehmat ja koirat loikovat, turistit pallistelevat ja ruumista paareilla kantavat lauleskelevat. Elama ja kuolema eivat olekaan niissa omissa lokeroissaan! Ainakaan siina maarin kun siihen on meilla pain totuttu.

Mutta viela takaisin Mumbaihin. Olemme samoilleet taalla ympariinsa ja eilen vahan karventaneet nahkaa laivan ylakannella, kun kavimme laheisella Elephanta-saarella. Koska eihan tunnin matkalla voi palaa. Varsinkaan silloin, kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, tuulee ja vesi ymparoi.

Myos ensimmainen intialainen rakkausdraama elokuvissa on nyt nahty. (Ennen elokuvan alkua kuunneltiin seisaaltaan Intian kansallislaulu ja katsottiin kankaalla liehuvaa Intian lipun kuvaa. Hmm.) En tieda voiko patkaa kutsua viihteeksi (saippuasarjanayttelya, estotonta lapiollla kasvoihin maiskimista, musiikkivideokohtauksia tanssiliikkeineen, kummallista pehmopornoa jne.), mutta mielenkiintoista se ainakin oli! Ja vaikka oppaamme Varanasissa kertoi, etta varakkaammilla miehilla voi hyvinkin olla vaimon lisaksi muitakin tyttoystavia tai jopa useampi perhe (moniavioisuus ei kuitenkaan ole taalla enaa tata nykya laillista), elokuvan tarinassa paahenkilona oli nainen, joka petti aviomiestaan.

Tammosta. Huomenna yojunalla kohti Goan rantoja. Toivotaan auringonpaistetta!

Elina